Rokuansydän

Kenkien vahaamista oli lykännyt pitkälle. Ehtiihän tässä. No eilen oli sitten pakko vahata kengät iltaa myöden, että sai hyväkuntoiset kengät tämän päivän reissua varten. Jo viime syksyn reissun jälkeen oli puhetta, että keväällä voisi aika aikaisin mennä Rokualle, siellä kun pitäisi olla kuivempaa mitä Oulussa. No ei tämä patikointikausi kovin varhain alkanut, mutta tänään siis otettiin suunnaksi Rokua.

Aamu alkoi kahvin keittämisellä termariin. Oli tarkoitus syödä piknik-aamiainen matkan varrella. Tihkusade muutti hieman suunnitelmia. Aamupala kyllä syötiin matkalla, vaan istuimme auton sisällä sateensuojassa. Eipä se menoa haitannut. Etenkin kun sade näytti lakkaavan ja mitä kauemmas Oulusta ajoimme, sitä paremmaksi sää muuttui.

Vastoinkäymiset eivät loppuneet siihen. Suuntasimme kohti opastuskeskus Suppaa tarkoituksena kysellä vähän reitistä ja käväistä viime hetken wc-reissu. No sepäs onkin sunnuntaisin kiinni. Rokuanhovi on vieressä ja siitä reitin pitäisi sitten alkaakin, joten suuntasimme sinne. Sekin kiinni sunnuntaisin ja maanantaisin. Hetken aprikoimme sinnitelläkö koko patikkareissu vai käväistä kylpylässä vessareissulla ja päätös oli helppo. Parempi käydä ensin. Siispä muutama kilometri vielä ajelua ennen patikointia.

Kartta Rokuan patikkareiteistä. Tällä kertaa valikoitui Rokuansydän.

Reittejä on joka lähtöön.

Matkamies lähtökuopissa.

Edes takas ajelun jälkeen päädyimme lähtemään Rokuahovin luota liikkeelle. Maasto oli mäkisempää mitä Oulussa, mutta todella helppokulkuista muuten. Ei mitään valittamista. Vähän etukäteen pelotti mitenköhän oikea reitti löytyy kaikkien hiihtolatujen yms. metsäteiden joukosta, mutta Rokuansydämen reitti oli merkattu selkeästi sinisin täplin maastoon. Ilman karttaakin olisi pärjännyt. Toisaalta kartalta on mukava seurata missä mennään. Nyt jo oppinut lukemaankin karttaa kohtalaisen hyvin. Ei tarvitse enää olla polkujen, teiden ja muiden todella selkeiden maamerkkien varassa. Nyt osasi paikantaa sijainnin "ai tuossa menee tuo harjanne ja toisella puolella on nuo kaksi pientä kukkulaa".

Reittimerkkejä ei voinut olla huomaamatta.

Tauko paikalla. :)

Reitin varrella oli mielenkiintoisia opaskylttejä, joita lukiessa saattoi hetken hengähtää.

Välillä luontokin esitti mielenkiintoista katseltavaa.

Pyöräilijöitä maastossa.

Muita liikkujia ei retken aikana paljoa näkynyt. Muutamaan otteeseen tuli pyöräilijöitä vastaan, mutta muita patikoijia ei tällä kertaa näkynyt. Sinänsä jännä kun muualla on aina ollut useitakin muita. Ehkä kausi ei täällä vielä ollut kunnolla alkanut? Vastaantulleet pyöräilijät tuskin olivat kuitenkaan Syvyydenkaivon kautta tulleet.

Noin reitin puolivälissä on Syvyydenkaivo. Kuulemma Suomen syvin suppa. Hieman jännitti suunnata supan pohjalle. Kartan mukaan sinne laskeuduttaisiin loivasti vajaan parin-kolmen sadan metrin aikana, mutta sieltä noustaisiin noin sadan metrin matkalla. Supalla on siis syvyyttä 60 metriä. Helpotus oli suuri, kun näkyviin tuli portaat. Ei tarvitse kavuta hiekkaisia dyynejä pitkin.

Korkeuserot olivat vaikuttavia.

Kasvillisuusrehevöitymä. Mielenkiintoisia infokylttejä riitti.

Luonto tarjosi ihmeteltävää.

Syvyydenkaivon portaat. Kiivettävää riitti.

Syvyydenkaivon pohjaa. Tästä on matka vain ylöspäin.

Yksinäinen, korkea mänty rinteessä.

Ei kuin töppöstä toisen eteen jos aikoo ylös.

Portailla oli onneksi taukopaikkoja. Ja lisää infokylttejä.

Hämähäkit ovat heränneet talviuniltaan.

Syvyydenkaivon luona olikin reitin vaikeakulkuisin maasto. Ainakin tuohon suuntaan kiertäessä. Sen jälkeen suuri osa matkasta kuljettiin harjanteen reunaa. Näkymät olivat komeat eikä rampattu eri kukkuloita ylös-alas. Lisäksi hieman oikaisimme täysimittaista Rokuansydän reittiä. Jätimme Saarisen kiertämisen väliin ja säästimme näin noin 2km lenkin. Järvi olisi ollut komea ja varmaan tarjonnut hienoja maisemia, mutta jalkoja alkoi hieman jo painamaan. Tämä kuitenkin kevään ensimmäinen kunnon patikkaretki, vaikka kävelyä onkin jo harrastanut.

Vielä oli yksi mäki kiivettävänä ja kartan mukaan sitten lähdettäisiin laskeutumaan kohti Rokuanhovia. Ja autoa. Tai luulimme että jäljellä olisi vain yksi mäki. Edessä oli muutamat pitkät portaat alamäkeen. Ensin olimme tyytyväisiä, että ei tarvinnut tulla jyrkkiä alamäkiä hiekkadyynejä pitkin alas, sitten kun katsoimme takaisinpäin olimme tyytyväisiä että portaita ei tarvinnut kiivetä ylös. Vaan portaat veivätkin hieman liian alas. Kun Rokuanhovi alkoi häämöttämään, huomasimme olevamme kuopan pohjalla ja Rokuanhovi, kuten myös automme, oli korkealla ylhäällä.

Eipä se auttanut kuin kiivetä vielä viimeiset metrit. Sen jälkeen oli onneksi helpotusta tiedossa. Ensin autolla kenkien vaihto ja hieman mehua naamaan. Sitten ajelu kylpylähotellille, jossa tovi pulikointia (lillumista) altaassa ja päivällisbuffet. Tällä kertaa jopa tajusi olla syömättä liikaa. Sitten matka takaisin kotiin, tavaroiden purku jne. Ja loppuillan voisi olla tekemättä mitään kun saa tämän blogin kirjoitettua.

Maisemien komeus ei välity kuvista.

Maasto oli välillä kuivaa, välillä vielä kuivempaa.

Nämä portaat onneksi laskeuduttiin alas.

Kivikasa?

Portaita riitti. Ja riitti.

Kautta aloittelemaan

Niin se vain talvi on vierähtänyt ja koivut vihertää jo. Luontoon alkaa tekemään mieli. Talven aikana ei paljoa tullut blogia kirjoitettua. Ulkoilukin oli kohtalaisen vähäistä. Luontopoluilla ei edes käyty.

Nyt kevään tullen aloimme jälleen kiertelemään ensin lintutorneja ja seuraamaan lintujen kevätmuuttoa. Pakko hankkia ne paremmat kiikarit joskus! Kyllähän viime vuonna hankkimillamme jotain näkee ja paikallaan olevat kohteet, jotka eivät ole liian kaukana, näkyy hyvinkin. Sitten jos linnut sattuu liikkumaan, kuten esimerkiksi lentämään.. ei niillä oikein tahdo pystyä seuraamaan.

Nuotiomakkaraa toki pitänyt myös käydä paistelemassa. Kyllä sitä pientä retkikirvestä oppi käyttämään. Ei vain tartu liian suureen haasteeseen niin saa sillä halkoja pienittyä vielä pienemmiksi klapeiksi. Nuotionsytyttämistaitoja sen sijaan pitää vielä kasvattaa. Vähän turhan innokkaasti lähdimme kevään ensimmäiselle makkaranpaistoretkelle. Sytykkeet jäi sitten kotiin. Mukana oli vain tulitikut ja sytkä, ei mitään kuivaa paperia, pahvia, kaarnaa tai mitään millä saa tulen helposti syttymään. Siinä piti sitten märistä puista yrittää vuolla sytykkeitä ja opetella miten niillä saa tulet tehtyä. Onnistuihan se lopulta. Ehkä seuraavalla kerralla helpommin?

Luontopolkuja ei siis vielä ole tullut tallottua. Kaupunkikävelyä sitäkin enemmän. Ainolanpuistosta Tuiraan ja takaisin on tullut käpsyteltyä. Onhan se patosilta komea paikka ja melkoiset näkymät joelle. Vaikka aikoinaan opiskelemaan tullessa asui Tuirassa vuoden verran, löytyy sieltä silti yhä uusia paikkoja. Toinen missä tullut käveleskeltyä on Hietasaari. Pieni paikka missä kulkee ristiin rastiin polkuja, sopivan mittainen löytyy taatusti. Jos alkaa väsyttämään, voi valita jonkun lyhemmän reitin ja jos jalat vielä vie, niin kääntyykin pidemmälle. Ja matkan varrella/lopuksi voi toukokuussa nautiskella jäätelön..

Vaikea sanoa mitä tuleva kesä tuo tullessaan. Suunnitelmia on paljon, osasta viime vuotisista luovuttu ja jotain tullut lisää. Kesällä niin paljon kissanristiäisiä yms. että saa nähdä tuleeko metsäyötä toteutettua. Haluaako vapaina viikonloppuina nauttia oman sängyn rauhasta ja pehmeydestä?

Rokualla pitäisi käydä piankin mutka. Jos kelit sallii niin pidempikin patikkareissu ja jos taas vettä tulee niin lyhempi. Ja jos sataakin aivan kaatamalla niin toteuttaa vain kylpyosuus. Nätti ja kiva paikka. Viime syksynä oli liian myöhäistä käydä pulikoimassa järvissä, nyt sitten lienee liian varhaista. Pakko siis käydä keskikesällä uudestaan!

Loppukesästä/syksyllä olisi tarkoitus käydä sitten siellä Pienellä Karhunkierroksella. Tai ainakin sellaiset on suunnitelmat tällä hetkellä. Saas nähdä miten toteutus. Aivan ensimmäiseksi tulee kuitenkin huoltaa vaelluskengät ja vahata ne tälle kesää.